Esitykset matemaattisten aineiden opettajien kannustuspalkinnoista
Esitykset MAOL ry:n Vuoden matemaattisten aineiden opettajaksi ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön kannustuspalkinnoilla palkittaviksi opettajiksi vuonna 2008 pyydetään toimittamaan 1.2.2008 mennessä osoitettuna MAOL ry:n hallitukselle tai toiminnanjohtajalle mieluiten sähköisesti osoitteeseen juha.sola@maol.fi tai postitse MAOL ry, Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki.
Kannustuspalkintoja jaetaan 30, ja yksi niistä myönnetään MAOL ry:n Vuoden matemaattisten aineiden opettajalle. Muut palkinnot jaetaan lähetettyjen esitysten perusteella. Palkittavaksi voi esittää ala- ja yläkoulun, toisen asteen ammatillisten oppilaitosten sekä lukion opettajia.
Kannustuspalkinnon saajat valitaan pääasiallisesti matematiikan opetuksessa ansioituneiden opettajien joukosta. Myös matematiikan sovellutusten käyttö fysiikan, kemian tai tietojenkäsittelyn aloilla huomioidaan palkittaessa.
Palkinnon saajan tulee olla pääasiallisesti matematiikan opetusta edistänyt tai opetustyön tuloksena hyviä oppimistuloksia aikaan saanut henkilö tai harkinnan mukaan myös pienryhmä. Sama opettaja tai ryhmä ei voi saada säätiön palkintoa seuraavaan viiteen vuoteen. Palkittaviksi pyritään valitsemaan opettajan uran eri vaiheissa olevia henkilöitä tasapuolisesti, mutta valinnoissa huomioidaan erityisesti vasta jonkin aikaa alalla toimineet.
Esityksiä palkittavista voivat tehdä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön edustaja, Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton (MAOL ry) hallitus, sen paikalliskerhot, koulujen rehtorit sekä MAOL ry:n toiminnanjohtaja. Palkinnon saajalta ei edellytetä MAOLin eikä muun pedagogisen tai ammattijärjestön jäsenyyttä. Lopullisen päätöksen palkinnon saajista tekee Teknologia-teollisuuden 100-vuotissäätiön hallitus keväisin lukuun ottamatta MAOL ry:n valitsemaa Vuoden matemaattisten aineiden opettajaa. Palkinnoista jaetaan viisi alakoulun opettajille, viisi toisen asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille sekä 10 yläkoulun ja 10 lukion opettajille.






