Neljän tieteen kisat

 

Kansalliset oppiainekilpailut ovat monessa maassa kiinteä osa koulutusjärjestelmää. Koulut ovat ylpeitä kilpailuissa hyvin menestyneistä oppilaistaa ja koko maa kansainvälisissä kilpailuissa menestyneistä. Suomessa kansallisetkaan oppiainekilpailut eivät kuulu koulujärjestelmään, vaan ne on delegoitu MAOLin järjestettäviksi. Valtio rahoittaa niitä osaksi Opetushallituksen kautta. Kilpailutoiminta on kuitenkin niin laajaa, että julkisella tuella ei pärjättäisi. Siksi muiden tukijoiden, kuten viime vuosina erityisesti Teknologiateollisuuden satavuotissäätiön, tuki on ratkaisevan tärkeää.

 

Neljän tieteen kisoihin kuuluvat lukion matematiikka-, fysiikka- ja kemiakilpailut, peruskoulun matematiikkakilpailu ja lukion ja peruskoulun yhteiden tietotekniikkakilpailu Datatähti. Alkukilpailut järjestetään kouluissa marraskuussa. Loppukilpailuun kutsutaan noin kaksikymmentä parasta. Parhaat palkitaan kunniakirjoin ja rahapalkinnoin. Parhaille parhaille tarjotaan edustuspaikkoja kansainvälisiin kilpailuihin sekä lukiolaisille jatko-opiskelupaikkoja moniin korkeakouluihin ja valmennusta tiedeolympialisiin.

 

 

MAOL ry: Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki, puh. (09) 150 2338, fax (09) 278 8778