BLOGI: Erityisopettajan mietteitä matematiikan opetuksesta

Kevättalven aikaisena aamuna yläkoulun portaissa vastaani tulee unisen oloisia oppilaita. Jotkut tervehtivät, toiset livahtavat ohitseni uuteen päivään. Pääsääntöisesti oppilaat ovat hyväkäytöksisiä ja huumorintajuisia.

 

Riisun takin opettajanhuoneeseen ja tervehdin kollegoitani, kahvikin tuoksuu. Opettajanhuone on melko suuri, sillä yläkoulussamme on noin 500 oppilasta ja henkilökuntaakin yhteensä satakunta. Työskentelen erityisluokanopettajana yhdessä työparini kanssa. Minä vastaan pääosin kuudennen luokan pienryhmän opetuksesta ja kollegani työskentelee kuudensien luokkien laaja-alaisena erityisopettajana. Yritämme yhdistää opetustuokioita mahdollisuuksien mukaan niin, että voimme työskennellä samanaikaisopettajina. Se on antoisaa ja opettavaista myös meille itsellemme sekä mukavaa oppilaille. Kuka haluaisi olla yksin kun voi oppia kivassa porukassa?

 

Tänään on 13 oppilaan pienryhmä tulossa matematiikan tunnille opiskelemaan geometriaa. Tunti hoidetaan yhdessä kollegan ja avustajan kanssa. Näillä tunneilla koemme olevamme parhaillamme, sillä jokainen oppilas saa tarvitsemaansa apua ja huomiota.  Pyrimme luomaan leppoisan tunnelman, sillä hyvä ilmapiiri on tärkeä pedagoginen keino saada jännittynyt oppilas oppimaan. Tosin me opettajat teemme töitä oppitunnilla hiki hatussa, sillä oppilaat etenevät yksilöllisesti eri kohdissa ja usein he tuntuvat tarvitsevan apua yhtä aikaa. Välillä työnteon keskeyttää vitsi, kommentti tai pyyntö. Pitää saada kysyä kysymyksiä ilman, että kukaan leimaa tyhmäksi. Pitää saada oppia omalla lähikehityksen vyöhykkeellään. Jos yksi tapa oppia ei toimi, opettajan tulee etsiä toinen väylä. Joskus taas opettajan tulee hyväksyä että oppilaat puhuvat keskenään samaa kieltä  ja antaa heidän opettaa toisiaan. Ja kun saa opettaa, oppii itsekin.

 

Ryhmään on seuloutunut eri rinnakkaisluokilta oppilailta, jotka kokevat matematiikan haastavaksi oppiaineeksi. Heillä on tehostetun tai erityisen tuen päätös. Hyvin monet oppilaista hakevat meiltä vahvistusta huonoon matematiikkaitsetuntoonsa. He pitävät itseään oppiaineessa heikkoina, joka puolestaan vaikuttaa uuden oppiaineksen vastaanottamiseen. Usein huomaan, ettei oppilaan ajattelussa ole vikaa, mutta huono käsitys itsestä matematiikan osaajana heikentää itseluottamusta. Usein oppilaat ovat myös säikähtäneet hitauttaan esimerkiksi koetilanteissa ja vertaavat itseään muihin.  Yritämme vaikuttaa näihin asioihin esittämällä ohjaavia kysymyksiä ja haastamme ajattelua ja ohjaamme siihen. Jokaikinen oppilas ryhmässämme haluaa oppia ja onnistua, siksi tunnit ovat mieluisia opettajalle. Kuudesluokkalaiset ovat vielä pieniä ja innokkaita ja oppimisen kokemus tuottaa useimmille iloa. Kuudes luokka on mielestämme kuin ”yläkoulun esikoulu”, jossa valmistaudutaan yläkoulun vaatimuksiin ja harjoitellaan siellä tarvittavia taitoja.

 

Syksyllä aloittaessamme uuden lukuvuoden huolestuimme uusien oppilaiden matematiikan taidoista ja erityisesti ajattelemisen taidoista. Muisti tuntui pätkivän useammalla ja kertotaulut olivat hukassa. Allekkainlasku oli hepreaa, se oli aivan uusi ja outo asia! Muistinumeroiden merkitseminen ja kymmenjärjestelmän ymmärtäminen olivat kadonneet jonnekin kesäloman aikana. Matematiikkataloa  ei voi rakentaa toisesta kerroksesta alkaen, sillä perustukset on luotava huolellisesti, jotta talosta tulee kestävä. Hämmennyimme hetkeksi, mutta sitten käärimme hihat ylös ja peruutimme reippaasti taaksepäin.

 

Ajattelu on kaiken perusta. Matematiikka on järjestämistä, luokittelua ja vertailua, sisäisiä rakenteita jotka tulee ymmärtää, loogista ajattelua, sääntöjen soveltamista ja niiden muistamista. Matematiikkaa pitää puhua että ajattelu tulee näkyväksi. Matematiikka on kiehtovaa ja oppilaiden mielestä vielä  alakoulussa yleensä kiva oppiaine. Perusta pitää olla kunnossa ja oppilaan ikätasoisesti rakennettu.

 

Erityisopettaja Sirpa Arkko