Rakkaudesta matematiikkaan

Lukioon mennessäni olin käynyt läpi jo useita vaihtoehtoisia kiinnostuksen kohteita etsiessäni identiteettiäni, mikä on varmaankin tuttu tilanne monille muillekin nykyisille ja entisille lukiolaisille. Suoritin lukioni muun muassa taidelinjalla, suunnittelin hakevani opiskelemaan kognitiotiedettä tai teoreettista filosofiaa, nuorempana puolestaan vietin aikaani lähinnä kirjastossa ja haaveilin kirjailijan urasta.

 

Lukion aikana kuitenkin suunnakseni muodostui matematiikka, mikä oli myös itselleni melkoinen yllätys: Koulussa en koskaan oikeastaan pitänyt matematiikasta, oikeastaan minähän jopa lievästi inhosin sitä. Myöhemmin, lukioikäisenä, törmäsin aksiomaattiseen joukko-oppiin, mikä herätti kiinnostukseni matematiikkaa kohtaan. Matematiikasta tuli merkittävä osa omaa identiteettiäni ja tämän kevään yliopistohauissa aionkin hakea opiskelemaan matematiikkaa.

 

Koen, että tässä muutaman vuoden aikana matematiikka on jo ehtinyt muokkaamaan minuuttani. Matematiikka ei opeta meille ainoastaan perinteistä ongelmanratkaisutaitoa, kriittistä ajattelua tai kärsivällisyyttä, vaan myös luovuutta ja mielikuvitusta. Matematiikkaa tieteenä voitaisiin luonnehtia muuttumattomaksi ja käsitteellisesti hyvin eksaktiksi, mikä ehkä synnyttää mielikuvan mekaanisuudesta. Väitän kuitenkin, että matematiikassa juuri luovuus on edistyksen kannalta välttämätöntä. Luovuus ja looginen päättely ovat toisiaan kantavia voimia ja yhdessä ne muodostavat toimivia kokonaisuuksia: Luovuuden ja mielikuvituksen ansiosta pääsemme käsiksi uusiin ilmiöihin ja logiikan avulla muokkaamme havainnoistamme teoreemoja, ratkaisuja olemassaoleviin ongelmiin tai jopa kokonaisia aksiomaattisia järjestelmiä. Päättely kuitenkin tarvitsee tuekseen kyvyn kurkistaa tuntemattomaan ja ymmärtää yllättäviäkin yhteyksiä, missä mielestäni matematiikan houkuttelevuus piileekin. Tuntemattomassa.

 

Mielessäni matematiikan maailma on kuin toinen todellisuus, – laaja, villi ja eloisa, mutta silti harmoninen – jonne voi paeta arkisia pakollisuuksia. Siellä voi kurkistaa oman arkikokemuksensa yli ja kokeilla oman intuitionsa rajoja aistikokemuksensa ulkopuolella olevien ilmiöiden parissa. Henkilökohtaisesti koen matematiikkaan uppoutumisen hyvin samalla tavalla kuin hyvään kirjaan keskittymisen: Jollakin tavalla tyhjentävän. Arkeen palaaminen tuntuu haikealta. Matematiikan maailma on onneksi valtava eikä rajoitu siihen hetkeen, kun ongelma ratkeaa, kuten kirjoilla on tapana. Matematiikka oikeastaan vasta alkaa siitä: Yhdestä ratkaisusta, edistysaskeleesta, voidaan juontaa lisää kysymyksiä. Tutkimuksen tuloksena syntyvien havaintojen toteen osoittaminen tai hyödyntäminen on myös hyvin palkitsevaa sekä henkilökohtaisesti, että yleisemmin käytännöllisellä tasolla. Tähän tunteeseen saamme ensikosketuksemme jo koulussa.

 

Toisaalta matematiikassa on hienoa on myös se, että laskeutuessaan matematiikan abstraktista maailmasta takaisin arkielämään, matemaattisia totuuksia kohtaa silti, kliseisesti sanottuna, oikeastaan kaikkialla. Tämän ominaisuuden ansiosta matematiikka saa ihastelemaan asioita, joita helposti pitää itsestäänselvyytenä: Ulkona kävellessäni katselen puita niiden fraktaalimaisen rakenteen vuoksi ja joskus törmäänkin oikein hienon näköiseen yksilöön. Minulle tämä kertoo myös siitä, että matematiikka on jotenkin hyvin perustavalla tasolla universaalia ja lähellä totuutta, mitä itse pidän hyvin kiehtovana ominaisuutena. Matematiikka antaa minulle keinon tutkia yleisiä lainalaisuuksia ilman induktion ongelmaa.

 

Matematiikan taidot avaavat ovia useille erilaisille elämänpoluille. Tämähän meille kerrotaan jo koulussa: Matematiikka on tärkeää, minne ikinä päädytkin. Tosille väitteille, tiedolle, maailmassahan on kuitenkin aina tarvetta. Matematiikan opiskelua tai matematiikan arvoa yhteiskunnassa voitaisiin tietenkin aina perustella näillä järkisyillä, mutta jos väittäisin haluavani opiskella matematiikkaa tai pitäväni matematiikasta noiden järkisyiden vuoksi, en olisi täysin rehellinen. Koen, että matematiikan hyödyllisyys on vain oheistuote sen kauneudelle, jonka väitän syntyvän matematiikan sisäisestä harmoniasta, totuudesta. Minulle matematiikassa on kyse luovuudesta, itseilmaisusta ja todellisuuden tarkastelusta.

 

Meea Kolehmainen, ylioppilas